Kukaan ei jää yksin

Kukaan ei jää yksin

Yksinäisyys ja sosiaalinen turvattomuus ovat lisääntyneet ympäri maailmaa, ja niin on käynyt myös meille. Karjalaisen heimon on nyt aika palata juurilleen ja valjastaa sukuajattelu, avoimuus, vieraanvaraisuus ja auttaminen yhteiseen hyvään. Pidämme tiukasti kiinni perheestämme ja suvustamme, sillä niihin hyvinvointimme perustuu. Samalla olemme kuitenkin loputtoman kiinnostuneita muista ihmisistä; naapuruushenki ei katso aluerajoja. Täällä voi ja saa olla yksin, muttei koskaan yksinäinen. Maakunnan tavoitteena on, että Pohjois-Karjala on paikka, jossa kukaan ei jää yksin.

Yksinäistyyttä vähentävä teko

Maakuntamme yhteinen pyrkimys on, että kukaan ei jää yksin. Siksi haluamme nostaa esille hyviä tekoja yhteisöllisyyden puolesta ja palkitsemme vuosittain yksinäisyyttä vähentävän teon aina maakuntapäivänä.

Meidän turvallisempi tila

”Annamme toisillemme tilaa, kiinnitämme huomiota sanavalintoihimme ja muistamme tapahtumien osallistujien moninaisuuden. Emme koske toista kysymättä lupaa. Muistamme, ettei toisen rajoja voi tietää kysymättä niitä. Pyydämme tilaa myös itsellemme tarvittaessa.” Näin kirjoitetaan kunnioituksesta muita kohtaan Pohjois-Karjalan turvallisemman tilan ohjeissa.

Koulukampanjat

Kannustamme ja innostamme lapsia ja nuoria huomaamaan itsessään ja ympärillään hyvää sekä tekemään ystävällisiä ja yksinäisyyttä vähentäviä tekoja arjessa.

Hyvä työ – hyvä myö

Pohjois-Karjalan maakunta täytti 300 vuotta elokuussa 2021. Käynnistimme ystävänpäivänä hyvien tekojen haastekampanjan, jonka tavoitteena oli saada vuoden loppuun mennessä 300 hyvää tekoa.