Kukaan ei jää yksin -kampanja korkeakouluille
Voita ainejärjestöllesi toimintatonni Kukaan ei jää yksin -kampanjan kilpailussa!
Kukaan ei jää yksin -kampanja on Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampuksen ja Karelia-ammattikorkeakoulun opiskelijoille suunnattu kolme viikkoa (26.9.-17.10.2022) kestävä digikampanja, jonka tavoitteena on lisätä tietoisuutta yksinäisyysaiheen ympärillä ja vähentää korkeakouluopiskelijoiden yksinäisyyttä. Kampanjalla halutaan nostattaa opiskelijoiden yhteishenkeä ja yhteisöllisyyttä niin kampuksilla kuin opiskelija-ainejärjestöissäkin siten, ettei kukaan opiskelija jäisi yksin.
TOIMI NÄIN:
- Osallistu Instagram-kilpailuun Pohjois-Karjalan IG:ssä @pohjois_karjala 16.10.2022 mennessä.
2. Kommentoi kilpailujulkaisuun oma ideasi siitä, mitä kivaa tekisit 1 000 eurolla yhteisöllisyyden ja hyvän fiiliksen lisäämiseksi ainejärjestössäsi niin, ettei kukaan jää yksin. Tägää kommenttiin myös oma ainejärjestö/opiskelijayhdistys.
3. Parhaan idean jättänyt opiskelija palkitaan Ravintola Kerubin lahjakortilla (arvo 50 €). Tämän lisäksi opiskelijan tutkinto-ohjelman ainejärjestö/opiskelijayhdistys saa 1 000 euron toimintatuen yhteisöllisyyden lisäämiseen.
Instagram-kilpailuun voivat osallistua kaikki Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampuksella ja Karelia-ammattikorkeakoulussa tutkintoaan suorittavat opiskelijat. Kilpailussa palkitaan yksi UEF:n opiskelija/ainejärjestö ja yksi Karelia-amk:n opiskelija/opiseklijayhdistys.
Tutustu sivustolla materiaalipankkiin ja tarkempiin kilpailun ohjeisiin.
Vähennetään yksinäisyyttä yhdessä!

Kampanjan säännöt
Kampanjan kilpailuun voivat osallistua kaikki Joensuussa asuvat korkeakoulututkintoaan suorittavat Karelia-ammattikorkeakoulun tai Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampuksen opiskelijat, jotka kuuluvat oman tutkinto-ohjelmansa ainejärjestöön tai opiskelijayhdistykseen. Kampanjan Instagram-kilpailuun voi osallistua myös yhteisönä, kaveriporukkana, vuosikurssina. Tutustu tarkemmin kilpailun ohjeisiin.

Apuja yksinäisyyteen
Uudelle paikkakunnalle sopeutuminen saattaa olla opiskelijalle opintojen alkaessa vaikeaa aikaa ja moni opiskelija voi tuntea olonsa yksinäiseksi uuteen arkeen totutellessa. Tällöin kannattaa lähteä rohkeasti mukaan oman ainejärjestön/opiskelijayhteisön järjestämiin opiskelijatapahtumiin ja tutustua muuhun opiskelijoille järjestettävään toimintaan.
Kampanjan palkinnot
Palkitsimme kaksi parasta kommenttia kahdella Ravintola Kerubin lahjakortilla (lahjakortin arvo 50 euroa). Tämän lisäksi lahjoitimme parhaiden kommenttien kirjoittaneiden opiskelijoiden aine- tai opiskelijajärjestölle 1 000 euroa toiminta-avustusta opiskelijoiden yhteisöllisyyden edistämiseen ja yksinäisyyden vähentämiseen.
Kiitos kaikille osallistumisesta. Pidetään yhdessä huolta, että kukaan ei jää yksin!