Meidän turvallisempi tila
Maakunnallinen turvallisemman tilan ohjeistus
”Annamme toisillemme tilaa, kiinnitämme huomiota sanavalintoihimme ja muistamme tapahtumien osallistujien moninaisuuden. Emme koske toista kysymättä lupaa. Muistamme, ettei toisen rajoja voi tietää kysymättä niitä. Pyydämme tilaa myös itsellemme tarvittaessa.”
Maakuntaan toivottiin yhteisiä toimintatapoja tai ohjeistuksia, joita voitaisiin käyttää esimerkiksi ryhmissä. Tavoitteena turvata entistä paremmin kaikkien osallistujien viihtyvyys erilaisissa ryhmätilanteissa ja yhteisissä tiloissa. Ohjeistuksen laativat maakuntaliiton koordinoimat maakunnallinen nuorisovaltuusto ja Järjestöasian neuvottelukunta (JANE) sekä Joensuun kaupunki. Ohjeistuksesta on tehty juliste, jota voi vapaasti käyttää koko maakunnassa. Lisäksi lapsille on tehty oma ohjeistus, jonka on sanoittanut ja kuvittanut Kontiolahden Kulhon eskariryhmä.
Turvallisemman tilan ja Lasten turvallisemman tilan julisteita voi myös pyytää maakuntaliitosta Mari Nupposelta, [email protected] tai 050 512 3432.